Akitan ja PBDG:n kanssa pärjää päättäväinen ja johdonmukainen ihminen, jolle koira on koira eikä karvainen ihminen. Akita on dominoivuuteen taipuvainen rotu ja
tämä piirre tulee siinä tunnistaa. Se ei silti tarkoita, että akita olisi hankalampi rotu kuin moni muukaan. Monissa arjen tilanteissa pärjää ihan
normaalilla maalaisjärjellä. Pieni gascognenajokoira ei ole rotuna erityisen dominoiva, vaan hyvin laumassa luoviva rotu. Kasvuaikanaan ne voivat kuitenkin koetella
omistajansa kärsivällisyyttä ja huumorintajua aktivoimalla itseään myös ei-toivotulla tavalla.
Mielestämme akitan omistaminen vaatii jonkinlaiset perustiedot koiran elekielestä, jolloin eteen tulevia tilanteita osaa lukea ja oman koiran käytöstä on
helpompi ohjata haluttuun suuntaan. Akita on elekieleltään pienieleinen, mutta eleet ovat selkeästi tunnistettavissa, kun ne oppii. PBDG taas on elekieleltään paljon
dramaattisempi, eikä viesti yleensä jää epäselväksi. Kuitenkin jokainen koira on yksilö omine piirteineen ja oman koiransa oppii tuntemaan kunnolla vain yhdessä eläen.
Aina koiraa harkitessa kannattaa tutustua rotuun esimerkiksi koiranäyttelyissä, joissa omistajien luo kannattaa rohkeasti mennä juttelemaan. Koiraan on sitouduttava
koko sen elinajaksi, akitan kohdalla oletettava elinikä on n.10-12 vuotta ja PBDG:n kohdalla jopa hieman enemmän. Koiranhoitoon kuuluu muitakin kuluja kuin koiran kauppahinta,
kuten ruoka, eläinlääkärikulut sekä mahdolliset vakuutukset. Koiran kanssa eläminen ei ole pelkkää iloa ja onnea, sillä mm. murkkuiässä oleva akita tai PBDG voi olla aikamoinen
riiviö. Kuitenkin murrosikä on koiralla vain ohimenevä kehitysvaihe ja kun sen tietää, niin koiran mahdollisesti haastavan käytöksen jaksaa paremmin.
Mikäli olet kiinnostunut saamaan pennun juuri meiltä, niin laita meille ensin sähköpostitse seuraavia tietoja:
Meiltä pentu lähtee:
Pentujen myynnissä käytämme Suomen Kennelliiton kauppakirjaa ja sijoituspentujen kohdalla Suomen Kennelliiton sijoitussopimusta tarpeellisten liitteiden kera.
Emme lupaa pentua myydessä kenellekään näyttelykoiraa tai täydellistä harrastuskaveria. Tärkeintä on, että pentu saa nauttia koko elämänsä rakastettuna perheenjäsenenä olosta huolimatta
siitä millaisia omistajansa tarpeita se täyttää. Kuitenkin pennunkyselijöiden toiveet huomioidaan ja tapaamisen kautta meille vahvistuu käsitys siitä millainen pentu kyseiseen kotiin sopii.
Harrastuksia ajatellen myös sillä on merkitystä, miten pentua uudessa kodissa ohjataan kohti toivottua harrastetta. Positiivisella vahvistamisella pääsee yleensä parhaimmin eteenpäin.
Joskus koira ei kuitenkaan toimi halutusti omistajansa toivomassa harrastuksessa ja silloin omistajalta vaaditaan kykyä löytää molemmille mielekäs harrastus. Samalla saattaa huomata, että
uusi ja yllättävä viekin mennessään.